Talvella toisinaan

En ole talvi-ihminen, mutta myönnän autuaasti että talveenkin mahtuu ihania asioita ja hetkiä. Onneksi! Kuljen kävellen paikasta toiseen aina välimatkan ja sään salliessa. Yksi syy miksi rakastan sitä on se, että ympäröivä maailma, luonto tai kaupunki, vie kuin vahingossa ajatukset pois muusta ja juuri siihen hetkeen. Olen remontin takia evakossa pikkukaupungissa, joka toisinaan tuntuu hitaudessaan ja uneliaisuudessaan vieraalta, mutta onneksi sentään ajoittain muistaa myös ihastuttaa vierailijaa.

Työmatkani viimeiset sata metriä ovat satumaiset. Tässä metsäpätkä talviasussaan. Taitan matkaa usein yhdessä jänisten ja oravien kanssa, harvemmin muiden ihmisten. Syksyllä sama metsä tarjosi vertaansa vailla olevaa väriterapiaa, kesällä helpotusta helteeltä.

Muuttoon on enää päiviä, enkä osaisi parempaa joululahjaa edes kuvitella. Nykyistä työmatkaa tulen kuitenkin kaipaamaan usein.

All children are born artists.

Love that quote by Picasso.

This is to all you mothers & fathers, god parents and friends out there. Serious thoughts in a hilarious package by Ken Robinson.

"Your child is not sick, she is a dancer".

Brain nibble for the information hungry

Seuratkaa linkkiä ja inspiroitukaa. David McCandless on mies joka saa janoamaan lisää tietoa. Toisaalta - tiedonnälkäinen olen aina ollut, mutta rehellisyyden nimissä Hesarin lukemiseenkaan ei tunnu löytyvän riittävästi aikaa, saati sitten parempaan perehtymiseen. Tämä mies tuntuu ratkaisseen ongelman. Tosin kuten hän klipissä paljastaa tiedon saattaminen tähän muotoon ei käy käden käänteessä. Ajatelkaapa jos kouluissa tieto välitettäisiin tässä muodossa?

Lisää Davidistä löytyy muun muassa hänen blogistaan "Information is beautiful" ja kirjat sopivat paremmin kuin hyvin esimerkiksi joululahjoiksi, itselle tai muille.

Päivän motto

Joka ei halua, keksii selitykset. Joka haluaa, keksii keinot.

Siinä pureskeltavaa tälle päivälle. Aamulla voitolla olivat selitykset, mutta loppupäivän aion keskittyä keinojen keksimiseen. Ai mihinkö tämä liittyy? To Do -lista on sen verran pitkä, että aika moneen...

Dear Santa...

Kun nyt joulukuukin on virallisesti alkanut on sallittua fiilistellä vähän jouluisilla tunnelmilla ja toiveilla. Murjotin syksylle loka-marraskuun ajan ja kostoksi sille tein joulukortit jo muutama viikko sitten - samoin ensimmäiset joulupaketit. Rakastan joululahjoja, paketointia ja etenkin lahjojen antamista. Ympäriltä löytyy ihania ihmisiä joille on ilo antaa heidän näköisiään lahjoja. Siis jos sellaisia sattuu keksimään. Myönnän, että joka vuosi muutaman kohdalla otsa menee ryppyyn mutta onneksi vain muutaman. Olen myös huomannut ettei se muutu vaikka lahjojen hankinnan aloittaisi kuinka ajoissa.

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen helppo. En malta odottaa että pääsen paketoimaan loputkin lahjat! Paketointi on tärkeää - sillähän luodaan ensivaikutelma. Se myös kertoo onnistuessaan paljon sekä antajasta, että saajasta.

Pitäisiköhän itsellekin hankkia yksi lahja? Ideakin olisi jo valmiina...

Tämä Sanna Annukan printti tekisi asunnosta asteen verran enemmän kodin.

Oma koti

Olen jatkuvasti liikkeessä, luonteesta johtuen kaiketi. Siitä huolimatta on ihanaa tietää että maailmassa on olemassa paikka jota kutsua kodiksi. Viimeiseen vuoteen ei tilanne tosin ole ollut näin lohdullinen. Ainahan sitä sanotaan että remontit viivästyvät mutta kuka kuvitelmissaankaan olisi uskonut että pienen pienen kaupunkikodin remontin aikana ehtii talvi vaihtua kevään kautta vuosisadan hellekesäksi ja siitä edelleen unelmien värikyllääksi syksyksi, kunnes mittarilukemat jälleen laskivat asteille jotka saavat kyseenalaistamaan asunnon ostoa näiltä koordinaateilta alunperinkään.

Samoin kuin valoa rakastava skandinaavi hamuaa lohtua kuulaan talvipäivän auringonsäteistä remonttiepätoivossa rypevä ihminen saa lohtunsa onnistuneen työn tuloksesta - olkoon se kuinka pieni osa kokonaisuutta tahansa.

Tiedättehän sellaisen muovisen, kohokuvioisen tapettilaadun jota jokunen vuosikymmen sitten laitettiin kilometritolkulla kotien seiniin? Niin - se sai väistyä uuden pinnan alta, pinnan jota rakastan. Ja tuo pinta on betonia.

Kuvia tuonnempana.

Ensimmäinen

Numero 1 on maaginen. Ihailtu, kadehdittu, tavoiteltu. Toisinaan ahdistava, pelottava ja lamaannuttava. Joillekin joskus pitkän ja tuskaisen tien huipentuma, toisille toisinaan uusi alku. Annan tuhansien ja taas tuhansien joulukalentereiden pienine salaperäisine luukkuineen ottaa paineet tästä päivästä ja itse tyytyä toteamaan että tulipahan tämäkin blogi korkattua. Uusi kuukausi, uusi harrastus, kohta uusi koti ja ennen kuin huomaammekaan uusi vuosi.