Sininen hetki

Tuo pieni hetki täynnä kolkkoa lämpöä ja valoa.

En ole koskaan ollut yltä päältä rakastunut siniseen, liekö syynä sitten äidin vaatetuksen kautta tullut yliannostus vai mikä. Viime aikoina värit ovat vallanneet yleisestikin enemmän tilaa ajatuksissani ja myös sininen on päässyt yllättämään kiehtovuudellaan. Ulkoa kuuluu myrskyn pauhu, mikä on saattanut saatella hyvinkin näiden sävyjen ja kuvien ääreen. Kestääpä tämä suhde sitten yhden myrskyn tai pidemmän aikaa, näistä tunnelmista nautin juuri nyt.

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

Stormy weather

Onneksi tällä kertaa vain ulkona.

 

Taidevaje

Se iskee aina aika ajoin. Yleensä taiteenkaipuu tulee tunteista ja tilanteista ennemmin kuin vähäisistä taidekokemuksista. Toisinaan sitä kaipaa enemmän; tuo toisinaan on silloin kuin mieli on sininen ja tummumassa. Näin ollen syksyisin löydän itseni usein gallerioista tunnelmoimasta.

Eilen illalla olin levoton ja huomasin hakeutuvani Internetin ihmeellisessä maailmassa taidesivustoille. Pientä helpotusta siitä sainkin, ja päädyin jopa hankkimaan pari juttua kotii Wonderwall.se:ltä tarkan harkinnan jälkeen yöllä kello kahden jälkeen... Tuskin kovin järkevä aika ostoksille, mutta onneksi taiteessa onkin kyse tunteista ja aistithan pelaavat myös öisin.

Minimalistinen kotini saa väripilkkunsa taiteesta. Värit juurikin vangitsivat minut näissä Stina Perssonin töissä Deco Muse ja Smells like tangerine. Muutama päivä pitäisi jaksaa odottaa...

Kuvat täältä. 

Tänään kävin Valokuvagalleria Hippolytessä katsomassa Ida Pimenoffin näyttelyn A Shadow at the Edge of Every Moment of the Day. Näyttely oli tunnelmaltaan vaikuttava ja lumoava - täydellinen syksyn haikeuteen. Tummuudessaan ja synkkyydessäänkin teokset olivat herkkiä ja äärimmäisen koskettavia. Alkusyksyn tummuvat illat olivat vahvasti läsnä; ihmisten katseissa viipyilevyyttä. Olisin halunnut pimentää ikkunoista tulvivan valon, käpertyä vilttiin ja juoda tuntikausia teetä antaen teosten luoman viileän, mutta hellän ja lohduttavan tunnelman viedä mukanaan. Yksi erityisesti olisi ihana saada omaan kotiin. Huokailen edelleen.

Vahva, herkkä, kaunis.

World wide webin loputtomasta lähteestä löytyy toisinaan yksittäisiä kuvia jotka kolahtavat sekunnin murto-osassa. Tämä oletettavasti Missonin upea matto ei ole poistunut ajatuksistani muutamaan päivään: yksittäiset vahvat, arvonsa tuntevat värit herkässä harmoniassa keskenään muodostaen sykähdyttävän kauniin, lähes epätodellisen pinnan. Mattoja karttava minä on häkeltynyt, mutta toisaalta tämä yksilö tuntisi olonsa varmasti kotoisaksi luonani. Niin hyvin se tänne sopisi.

Kuva täältä.

Vauhtia kantoihin!

Kengät taitavat olla niin yleinen heikkous ettei siitä tarvitse edes tuntea huonoa omaatuntoa. Itse asiassa kerrankin on omalla kohdallani tilanne se että tarvitsen uusia kevät/kesäkenkiä! Mutta koska niitä ei ole vielä vastaan tullut asia sikseen - ehkä joskus myöhemmin lisää.

Hyvä viikko - aivan kuten mikä tahansa kokonaisuus, kuten biisi tai menu - elää ja kasvaa loppua kohden. Erityisesti siitä pääsee nauttimaan jos tietää sen jo etukäteen, fiilistelyhän on lähes yhtä tärkeää kuin itse kokeminen! Kummasti motivoi lenkille tieto siitä, että arki saa väistyä juhlan tieltä tulevanakin viikonloppuna. Eikä sen niin kummoistakaan tarvitse olla - parhaat jutut ovat yleensä melko yksinkertaisia. Omalla kohdalla luvassa ilta ystävien seurassa, mutta bonuksena täysin uudessa ympäristössä.

Tällä viikolla askel on kevyt: lenkillä, töissä & vapaalla. Näillä mennään.

(Top down: Asics, Filippa K, Prada)

Freckled beauty

Wow. Stunning.

I've been staring at this shot by an unknown photographer (feel free to help me out...) for quite some time now... and I still find it almost impossible to leave it. I'm one of those people who never go to bed when they should. Ever since I was a kid I've hated going to bed. Ironic considering how much I love sleeping... I suffer from chronic lack of sleep and I can only (or at least mostly) blame myself for it. When I was little it was my imagination that made it difficult for me to fall asleep. Now, being close to 30, it's more like curiosity and fascination. Pics like this, you know. Well worth the pain of getting up after only a few hours of sleep.

Kukat tekee kodin

Uskoakseni ihminen voi paremmin kauneuden ympäröimänä. Täysin todistamatta tuo väite toki on mutta viis siitä jos siltä tuntuu. Koti on kesken edelleen, mutta tuntuu siitäkin huolimatta kodilta ehkäpä juuri siksi että ikkunalaudalta löytyy kimppu, jota jään tuijottamaan useita kertoja päivässä.

Myös mustan ja valkoisen ylin ystävä heltyy joskus ja valkkaa valkoisen sijaan väriä - tällä kertaa hellää (harmahtavaa...) roosaa.

Neiti kevät

Neiti kevät saapui kaupunkiin juuri oikeaan aikaan. Ei siksi, että olisin kyllästynyt pakkasiin ja pimeään, vaan siksi että hän pyyhkäisi kirkkaudellaan surun varjoa hieman sivummalle. Rakkaan menetys on aina kova paikka, vaikka siihen kuinka olisikin itseään valmistanut. Aikaansa edellä ollut ympäristötietoinen kulinaristi ja kirjaimellisesti tyyli-Lyyli antoi ja jätti meille niin paljon. Minulle jä konkreettisesti muistojen ja elämänohjeiden lisäksi mm. nämä 70-luvulta olevat Ray Ban Wayfarerit, joiden mustiin pokiin tuo oman särmänsä yläosan ja sankojen harmaa käärmeennahkaimitaatio. Rakastan, laseja ja niiden alkuperäistä omistajaa.

Tänään on kuitenkin ensimmäinen kepeä kevätpäivä minun kohdallani ja niinpä laitan nenällenikin toistaiseksi jotain kepeämpää eli alinna olevat Aviatorit. Kesemmällä Mummi tulee kulkemaan mukanani usein ja lähellä.

Mummi, rakkaus on ääretön.